Google logo

Tänään saankin kirjoittaa oikein mielenkiintoisesta aiheesta. Nimittäin tänään sain ensimmäisen kerran koko elämäni aikana nähdä Googlen hakukoneen edes jollain tavalla sekaisin! Aluksi en meinannut uskoa että Google oli sekaisin, vaan ajattelin virheen olevan omassa tietokoneessani.

Tänään suunnilleen klo 17:15 aikoihin kyseinen hakukone ei päästänyt ketään millekään sivulle sisään hakutuloksien kautta. Tarkemmin sanottuna: Kun Googleen laittoi vika-aikana minkä tahansa hakusanan, Google leimasi jokaisen löydetyn tuloksen otsikolla “Tämä sivusto voi vahingoittaa tietokonettasi!”, eikä päästänyt käyttäjää menemään sivulle automaattisesti eteenpäin!

Vika kesti suunnilleen 15-20 minuuttia, mikä on jo aika pitkä aika Googlelle, onhan se sentään oikea hakukonejätti – kaikista paras hakukone! Googlea en kuitenkaan kritisoi tästä tapauksesta, olisihan ongelma voinut kestää ihan hyvin vaikkapa useita tunteja. Hauskinta hommassa on, että Google leimasi tietty jopa oman sivustonsa haitalliseksi!

screenshot-001-3112009-16_45_47

Nokia logo

Tänään sattuikin aika mielenkiintoinen tapaus. Nokia N96 puhelimestani loppui akku kun en laiskuuttani jaksanut sitä Nokia CA100ajoissa ladata. Kun päätin vihdoin ladata räpyläni, kytkin sen USB-laturiin. Pistin puhelimen lataukseen muuta ajattelematta, kunnes huomasin kun nokian logo vain vilkkui ja kuului piippaus edestakaisin.

Huomasin että puhelin antoi jonkinnäköisen viestin, mutta en sitä ehtinyt nähdä. Sen jälkeen kiinnitin siihen huomiota, ja puhelin pokkana ilmoittaa “Puhelimen kytkentä epäonnistui. Ota yhteys jälleenmyyjään.” No, ajattelin tietenkin heti ensimmäisenä että noniin bootataanpa vaan, akkua irti. No eipäs auttanut, samaa herjasi joka kerta käynnistyksen yhteydessä! Kokeilin vielä muutamia kertoja, sama tulos. Continue reading »

HFS - HTTP FILE SERVER

Johdanto

Edellisessä viestissäni kerroin hieman LogMeIn Free:n hyödyistä. Jollet jo ole lukenut edellistä viestiä, niin LogMeIn Free on ilmainen etäkäyttöohjelmisto. Tässä viestissä keskityn toiseen jo noin puoli vuotta käytössäni olleeseen HFS HTTP File Server-ohjelmaan. Aloitin käyttämään HFS-Ohjelmaa samaan aikaan kun aloin käyttämään LogMeIn:iäkin.

Itse asiaan

Screenshot - 17.8.2009 , 22_41_16

CPU:n ja RAM-muistin kulutus on vähäistä

Mennään siis suoraan asiaan ilman turhan pitkiä alkupuheita siitä, mitä aion tässä artikkelissa kertoa. HFS on ilmainen stand-alone tiedostopalvelinohjelma, joka eroaa muista palvelinohjelmistoista siten, että se toimii suoraan paketista repäistynä, ilman minkäänlaisten vaikeiden asetusten säätämistä. Ohjelman avulla voit helposti jakaa tiedostoja vaikkapa väliaikaisratkaisuna, tai miksei pysyvänäkin, mille tahansa muulle internetyhteyden sisältävälle koneelle. Toisin kuin kotisivujen hostaukseen tarkoitetut palvelinohjelmistot, HFS ei vaadi asennusta. Ohjelmatiedosto on siis ns. stand-alone, eli se ei sisällä asennustiedostoa. Continue reading »

LogMeIn Free

Kuten jo ensimmäisessä artikkelissani kerroin, käytän LogMeIn Free-ohjelmaa. Sen avulla voin hallita kotikonettani täydellisesti, mistä vain, miltä tahansa tietokoneelta Internetin välityksellä. LogMeIn Free on nimensä mukaisesti täysin ilmainen ohjelmisto, mutta siitä on saatavilla myös maksullinen Pro-versio, joka kustantaa noin 13 dollaria kuukaudessa per kone.

LogMeIn Pro-version tuomia etuja ovat äänentoisto, etätulostus, drag’n'drop tiedoston kopiointi kahden tietokoneen välillä ja muutama muu ominaisuus. Itse en ole valmis maksamaan Pro-versiosta, ja sen vuoksi käytänkin ilmaisversiota. Ilmaisversion käytettävyys rajoittuu vain normaaliin etäkäyttöön. Continue reading »

Hei! Olet saapunut Jupstejuhon Motiel-blogiin. Tätä blogia ylläpitää (yllätys yllätys) Jupstejuho. Blogin sisällöksi olisi tarkoitus tulla enimmäkseen tietokoneet ja niiden kanssa värkkäily kuten hyvien ohjelmien etsiskely ja testailu. Myös mobiililaitteista ja komponenteista kirjoittelen asiaa jonkin verran aina silloin tällöin! Kerron nyt hieman itsestäni ja tietokoneharrastuksestani. Tietokoneiden kanssa olen siis värkännyt jo 7-vuotiaasta asti ja siitä asti on kokemusta karttunut monenlaisilta alueilta. Nykyinen kokoonpanoni on aika köyhä:

Antec NSK1380 HTPC/barebonekotelo

Asus P5LD2-VM

Intel Pentium 4 640

2 x Kingston 1GB RAM = Total 2GB

Intel 82945G, emolevyn sisäänrakennettu näytönohjain 64MB näyttömuistilla

Aiemmin käytössäni oli Fujitsu Siemens Scaleo P. Tällä hetkellä käytössä oleva, yllä mainittu kokoonpano on saatu tutuilta ilmaiseksi. Tätä käytän väliaikaisratkaisuna. Tällä nykyisellä kokoonpanolla ei paljoa pelailla, eikä muutenkaan yleisnopeus ole kovin hyvä. Continue reading »

© 2011 Jupstejuhon Motiel-blogi Suffusion theme by Sayontan Sinha