
Jo muutama kuukausi sitten tilasin yllä olevassa kuvassa näkyvän tuotteen DealExtreme verkkokaupasta. Jo ensimmäisenä päivänä siinä ilmeni ärsyttävä ongelma, nimittäin tiputin sen vahingossa lattialle, alle puolesta metristä. Se tippui taskustani kun istuin tuolilla.
Kuului kiva ääni, ja ilmeisesti liimat pettivät tuotteen raoissa. Nimittäin kun hieman raotin reunaa, pystyin näkemään tuotteen sisälle. Tämähän oli oma vahinkoni, mutta syytän silti tuotteen laadusta valmistajaa. Ei näin huonolaatuista tuotetta voi myydä näin kalliilla (50 dollaria!). Jos liimaukset ovat niin heikkoja (tai miksi tähän hintaan ne on ylipäätään liimattu jollain halpiskiinanihmepikaliimalla?!), niin hinnankin pitäisi olla alhaisempi.Teippasin raon ja myöhemmin yritin laittaa pikaliimaakin väliin. Nyt se näyttää todella entistä rumemmalta, sillä myöhemmin yritin repiä laitetta auki huvin vuokseni jotta näkisin mitä se on sisäänsä syönyt!
. Onneksi huomasin ajoissa, että kannen ja pohjan välillä oli johto, jonka katkaiseminen todennäköisesti tekisi laitteesta toimintakyvyttömän. Laitteessa on nyt kuitenkin aika rumat veitsen jäljet kun yritin sitä aukaista
.
No mutta tämä ei muodostunut pääongelmaksi. Nimittäin pian sen jälkeen laitteen mukana tullut kelattava USB-laturi meni rikki. Se ei vain yksinkertaisesti ladannut mitään laitetta vaikka kuinka johtoa väänteli ja käänteli. Tämän jälkeen päätin lähettää DealExtremelle viestiä asiasta. Pahoittelivat tuotteen rikkinäisyyttä, pyysivät lähettämään sen takaisin ja ottamaan kuvan tuotteen paketista tilaustietojen sekä seurantakoodin kera.
Tästä tapahtumasta on kuitenkin jo pari kuukautta, sillä en laiskuuttani jaksanut tuotetta lähettää takaisin. Lähetin DealExtremelle taas vastikään viestin, jossa *krhm* kerroin olleeni pirullisen kiireellinen viime aikoina, niin kiireellinen, etten ole millään muistanut tuotetta palauttaa. Kysyin heiltä (samalla miettien epätoivoisesti mielessäni miten laiska voinkaan olla…..), onko myöhäistä lähettää tuote takaisin.
Olin iloinen saadessani parin päivän kuluessa Synthialta (josta muuten oli kivasti oikein valokuvakin tukisivulla!
) vastauksen sähköpostiini. Siinä hän kertoi, “It’s OK, I can understand. But please, after you have sent the package……”. Ja huomenna (tai viimeistään ensi viikon aikana
lähetän paketin takaisin, ja toivon että saan EDES uuden USB-laturin, se kun on pääongelma tässä nyt, ei suinkaan se, että laite näyttää kissan raapimalta. Jotenkin kun nyt olen aiempia ihmisten kokemuksia lukenut DealExtremen palautuspolitiikasta, niin minusta tuntuu, että saan 3 viikon sisällä (siis ihan piakkoin! ;D) täysin uuden paketin.
- Sitä, kävijävirtaa ja kommentteja odotellessa, hyvää kesää vain kaikille! (Ei sillä että tämä olisi joku väliaikatiedoitus blogin tauosta…!) Nimittäin jatkossa aion kirjoitella vielä entistäkin enemmän!

Pingback: Jupstejuhon Motiel-blogi - DealExtreme.com – Tuotepalautus lähtenyt postiin: Mobile Power Rechargeable Emergency USB Battery/Charger (5400mAh)
Pingback: Taskukokoinen erittäin pieni LED-videotykki/projektori! - Tekniikkablogi
Pingback: Arvostelu: Retro Microphone (DealExtreme.com)